Osallisuus arvona tarkoittaa yhteisöön ja yhteiskuntaan kiinnittymistä. Palvelun käyttäjät osallistuvat palvelujen suunnitteluun, toteuttamiseen ja arviointiin. Esimerkiksi Pirkanmaan mielenterveysstrategiaa laadittaessa palvelujen käyttäjiä ja heidän läheisiään osallistettiin ohjelman suunnitteluvaiheessa kuulemistilaisuuksilla sekä kuntalaiskyselyn avulla.

Osallisuuden määrittely

Osallistuminen ja osallisuus sekoitetaan usein toisiinsa, mutta käsitteet tulee erottaa toisistaan. Osallistumisella tarkoitetaan läsnäoloa muiden määrittelemässä tilanteessa, esimerkkinä vaikkapa osallistuminen terveystarkastukseen. Osallisuus on paljon enemmän ja syntyy osallistumisen, toiminnan ja vaikuttamisen kautta. (Kettunen ja Kivinen 2012). Osallisuus on ennakoivaa, tulevaisuuteen katsovaa ja kokonaisvaltaista (Sirviö 2010). Osallisuus on palvelunkäyttäjän ja palveluntuottajan tasaveroista toimijuutta, joka muodostuu tuen, arvostuksen ja yhteenkuuluvuuden kokemuksista sekä yhteisön ja yhteiskunnan jäsenyydestä. Osallisuus tarkoittaa palveluiden käyttäjien asiantuntijuuden hyväksymistä, huomioimista ja hyödyntämistä (Laitila 2010). Palvelunkäyttäjät kommentoivat palveluja jo niiden suunnitteluvaiheessa sekä kehitysprosessin aikana (Haake ja Nikula 2011). Sosiaalitieteet määrittelevät osallisuuden tätäkin laajemmin osallisuutena koko yhteiskuntaan: mielenterveys- ja päihdeasiakkaiden osallisuutta voidaan määritellä edellisten lisäksi myös mahdollisuuksina vaikuttaa omaan arkeen sekä saada palveluja, koulutusta ja toimia työmarkkinoilla. (Pohjois-Karjalan Sosiaaliturvayhdistys ry).

Osallisuus on sekä keino tavoitteiden saavuttamiseksi että päämäärä itsessään (Patterson ym. 2008). Osallisuuden taustalla on ajatus asiakkaiden äänen kuulumisesta ja valtaistumisesta (mm. Hänninen 2007). Osallisuuden lisääminen parantaa palveluiden laatua, tehokkuutta ja tavoitteiden saavuttamista, vähentää vallan epätasapainoa, lisää järjestelmän saamaa hyväksyntää ja tukea, lisää itseluottamusta ja opettaa demokraattista päätöksentekoa (Heikkilä ja Julkunen 2003).

Mielenterveys- ja päihdepalvelujen käyttäjän osallisuus toteutuu kolmella eri tavalla: 1) osallisuutena omaan hoitoon ja kuntoutukseen, 2) osallisuutena palveluiden kehittämiseen sekä 3) osallisuutena palveluiden järjestämiseen. (Laitila 2010.) Osallisuuden ulottuvuuksia ovat oikeus saada tietoa, osallistuminen suunnitteluun, päätöksentekovaltaan sekä omaan toimintaan (Harju 2004). Erilaisia osallisuuden tapoja on kuvattu ja hahmotettu eri tutkimuksissa hierarkiana tai lineaarisena jatkumona. Osallisuus voidaan nähdä myös holistisena mallina eli palvelunkäyttäjän ja organisaation välisenä samanarvoisena osallistumis-, voimaantumis-, informaatio- tai konsultaatiosuhteena. (Laitila 2010).

Osallisuuden lähikäsitteitä

Asiakkaan osallisuuteen liittyy läheisesti käsite asiakaslähtöisyys. Kujala (2003) on määritellyt asiakkaan osallisuuden ja asiakaslähtöisyyden rinnakkaiskäsitteiksi; aito asiakaslähtöisyys voi toteutua vain jos asiakas kokee osallisuutta (Kujala 1996). Laitilan (2010) mukaan asiakaslähtöisyys mielenterveys- ja päihdetyössä voi tarkoittaa laajasti työntekijöiden tapaa tehdä työtä tai suppeasti tapaa, jolla työskentelyn tavoitteet asetetaan. Asiakaslähtöisyys toteutuu kolmella eri tasolla:

1) organisaatioiden asiakaslähtöisenä toimintana
2) asiakaslähtöisenä yhteistyösuhteena
3) asiakaslähtöisesti työskentelevän ammattilaisen toimintana.

Laitilan (2010) tutkimukseen osallistuneiden työntekijöiden käsitysten mukaan asiakaslähtöisellä työtavalla on positiivisia vaikutuksia yhteistyösuhteelle, asiakkaalle ja työntekijälle.

Voimaantumisen käsite kuvaa palvelunkäyttäjän sisäisen hallinnan kokemusta, ihmisestä itsestä lähtevää prosessia, lopputulosta, asennetta ja arvojärjestelmää, joilla on yhteyttä ihmisen hyvinvointiin. Voimaantumiseen vaikuttavat ympäristön olosuhteet ja se tapahtuu toimijuuden ja osallistumisen kautta. Henkilöitä, joilla on mielenterveyden ongelmia voidaan auttaa voimaantumaan vaikuttamalla niin sisäisiin tekijöihin (esim. päätöksentekotaidot) kuin ulkoisiin ehtoihin (esim. valinnanmahdollisuudet). (Laitila 2010).

Osallisuuden edellytykset

Asiakkaiden tarpeisiin pohjautuva hoidon suunnittelu, mielipiteen arvostaminen ja riittävän tiedon antaminen päätöksenteon pohjaksi ovat osallisuuden elementtejä (Anthony ja Crawford 2000). Osallisuus edellyttää vuorovaikutuksen tasavertaisuutta, mielipiteiden ilmaisua ja yhteistä päätöksentekoa sekä kasvattaa palvelunkäyttäjän omaa vastuuta, valtaa ja aktiivista toimijuutta (Kettunen ja Kivinen 2012). Esteitä osallisuuden toteutumiselle voivat olla asenteet, rajalliset resurssit, kiire, suuret asiakasmäärät, organisaatiokulttuuri ja joidenkin palvelunkäyttäjien haluttomuus osallistua. Organisaatioiden tasolla tarvitaan selkeää lainsäädäntöä ja palvelujen käyttäjän osallisuutta tukevia rakenteita. (Laitila 2010). Kettusen ja Kivisen mukaan (2012) osallisuus rakentuu jo päätöksenä siitä, osallistuvatko palvelunkäyttäjät johonkin palvelutapahtumaan tai prosessiin vai eivät. Millaisia rakenteita ja käytäntöjä on olemassa ja miten ne mahdollistavat tai estävät osallisuuden? Osallisuuteen kuuluu se, että palvelunkäyttäjä saa apua ja tukea itsensä ilmaisemiseen ja itsenäiseen päätöksentekoon. Osallisuuden edistäminen edellyttää sekä hoitotyöntekijöiden, johtajien että palvelunkäyttäjien asenteiden muuttumista ja yhteistoiminnan oppimista. Myös hoitoyhteisöt tarvitsevat valmennusta uudenlaisen toimintakulttuurin haltuun ottamiseksi. Ammattilaiset joutuvat pohtimaan muutostilanteessa omaa identiteettiään ja toimenkuviaan ja tarvitsevat myös osallisuuden kokemuksia ja kuulluksi tulemista. (Kettunen ja Kivinen 2012.)

Osallisuutta tukevat rakenteet

Osallisuutta tukevia rakenteita on esimerkiksi vertaistoimijuus, kokemusasiantuntijuus, käyttäjäneuvostot ja potilasraadit, joiden avulla luodaan yhdessä ammattilaisten kanssa hoitoon rakenteellisia ja sosiaalisia toimintakäytäntöjä. (Laitila 2010, Kettunen ja Kivinen 2012). Vertaistoimijat ovat henkilöitä, jotka omaan kokemukseensa nojaten, vapaaehtoisuuteen perustuen toimivat esimerkiksi palvelujärjestelmässä asiakkaan pitkäaikaisen hoidon tukena tai toimivat vertaisryhmissä tai vertaistukihenkilönä. Esimerkiksi AA-toiminta on vertaistoimintaa. Kokemusasiantuntijoilla tarkoitetaan henkilöitä, joilla on omakohtaista kokemusta mielenterveys- ja päihdeongelmista, joko niistä itse kärsivänä, niistä toipuneena tai palveluita käyttäneenä tai omaisena tai läheisenä. Kokemusasiantuntijoita tulee käyttää esimerkiksi kunnan strategiatyössä, palvelujen arvioinnissa ja kuntoutustyöryhmissä. Heitä voidaan kutsua asiantuntijoiksi hoitoyksiköiden hallinnollisiin toimielimiin. Heidän asiantuntemustaan tulee hyödyntää nykyistä enemmän myös mielenterveys- ja päihdekuntoutujien asumispalveluissa, tahdosta riippumattoman hoidon ja pakkotoimien vähentämiseen tähtäävässä työssä, sekä ulkopuolisissa asiantuntija-arvioissa. (Laitila 2012.)

Laitilan (2010) mukaan tarvitaan erilaisia osallisuuden muotoja, jotta erilaisilla asiakkailla olisi mahdollisuus olla osallisina. Erityistä huomiota tulee kiinnittää osallisuuden mahdollisuuksiin vastentahtoisessa hoidossa, riittävään tiedonsaantiin sekä aitojen valinnan- ja vaikutusmahdollisuuksien olemassaoloon. (Laitila 2010). Esimerkki tästä on Kymenlaakson psykiatrisessa sairaalassa pakon käytön vähentämiseksi tehty pitkäjänteinen kehitystyö, jossa potilaiden kuunteleminen on haluttu pitää keskiössä. Viidessä vuodessa lähes 400 eristys- ja sitomistoimenpidettä 100 000 asukasta kohti on saatu vähenemään muutamaan kymmeneen vuosittain (Mäenpää 2012).

Teksti:

Kaisa Nyberg

Lähteet:

Anthony, P. & Crawford, P. 2000. Service user involvement in care planning: the mental health nurse’s perspective. Journal of Psychiatric and Mental Health Nursing 7, 425-434.

Haake, N. & Nikula, T. 2011. Osallisuus, luottamus ja elinympäristö. Terveyden edistämisen kansalaiskysely. Terveyden edistämisen keskuksen julkaisuja 1/2011. Trio-Offset, Helsinki.

Heikkilä, M. & Julkunen, I. 2003. Obstacles to an oncreased user involvement in social services. Acommissioned background document. Council of Europe. Group of Specialists in Social Services (CS-US). Luettavissa linkki

Kettunen, T. & Kivinen, T. 2012. Osallisuus hoitotyön kehittämisen suunnannäyttäjänä. Tutkiva Hoitotyö. Vol 10 (4) 2012.40-42.

Kujala, E. 1996. Osallisuus omaan hoitoonsa – hoitotyöpalveluiden käyttäjien kokemuksia perusterveydenhuollossa. Lisensiaatintutkimus. Tampereen yliopisto, hoitotieteen laitos, Tampere.

Kujala, E. 2003. Asiakaslähtöinen laadunhallinnan malli. Tilastolliseen prosessin ohjaukseen perustuva sovellus terveyskeskukseen. Väitöskirja. Acta Universitas Tamperensis 914. Tunkkarin terveydenhuollon kuntayhtymä. Tampereen yliopisto, hoitotieteen laitos, Tampere.

Laitila, M. 2010. Asiakkaan osallisuus mielenterveys- ja päihdetyössä. Fenomenografinen lähestymistapa.Väitöskirja. Itä-Suomen yliopisto.

Mäenpää, H. Potilaslähtöisyys korvasi pakkokeinot. Suomen lääkärilehti 50-52/2012. 3805.

Sirviö, K. 2010. Lapsiperheiden terveyden edistäminen – osallistamista ja ennakointia. Teoksessa Pietilä A-M. (toim.) Terveyden edistäminen. Teorioista toimintaan. WSOY.Helsinki. 130-150.

Patterson, S. & Weaver, T. & Agath, K, Albert, E. & Rhodes, T. & Rutter, D. & Crawford, M. 2008. ‘They can’t solve the problem without us’: a qualitative study of stakeholder perspectives on user involvement in drug treatment services in England. Health and Social Care in the Community. 17(1), 54–62.

Muut lähteet:

Harju, A. 2004. Osallisuus. Järjestötoiminnan tietopalvelu. Linkki

Laitila, M. Asiakkaan osallisuus mielenterveys- ja päihdetyössä. Esitys Tampere 3.4.2012. Välittäjä 2013:n Pohjanmaa-hanke.

Joitakin näkökulmia mielenterveys- ja päihdepalvelujen osallisuuteen. Moniste. oSallisuushanke Salli. Pohjois-Karjalan Sosiaaliturvayhdistys