Olipa kerran prinsessa, joka oli vanhempiensa silmäterä: herttainen, kohtelias ja hyvin suoriutuva lapsi. Eräänä päivänä kuninkaallisella illallisella lakeijan kaataessa kermakastiketta prinsessan pihvin päälle, tämä alkoikin kirkua, ettei halua syödä rasvaista kastiketta.

Kuningas ja kuningatar kuuntelivat kauhistuneena prinsessan kielenkäyttöä, sillä hän ei ollut koskaan puhunut kenellekään niin rumasti. He moittivat prinsessaa tämän käyttäytymisestä ja vaativat häntä syömään lautasensa tyhjäksi. Prinsessa kieltäytyi kastikkeesta ja pakeni lopulta itkien tornikamariinsa.

Sama toistui seuraavana ja sitä seuraavana iltana. Kuningas ja kuningatar yrittivät aluksi puhua prinsessalle järkeä. Kuningatar rukoili tätä itkien syömään. Kuningas taas suuttui ja ärjyi prinsessalle, että tämän oli pakko syödä edes jotain. Mikään ei auttanut. Prinsessan karttamat ruuat vain lisääntyivät. Lopulta hän suostui ottamaan lautaselleen vain yhden herneen. Senkin syömiseen hän kulutti koko illan.

Elämä linnassa muuttui

Prinsessa laihtui laihtumistaan ja eristäytyi tornikamariinsa. Sitä mukaa kun ruuat lautasella vähenivät, muuttui myös elämä linnassa. Kuningatar käski ensin lakeijoita kääntämään selkänsä prinsessalle tämän syödessä ja lopulta poistumaan ruokasalista, sillä prinsessa ahdistui heidän katseistaan. Prinsessa hiipi ennen illallista keittiöön vahtimaan mitä keittäjä laittoi ruokapatoihin. Hän piti sellaisen metelin kermasta ja voista, että kuningatar päätti itse ruveta kokkaamaan kevyempiä ruokavaihtoehtoja prinsessalle. Kuninkaan ajokoirat häiriintyivät prinsessan raivokohtauksista ruokapöydässä niin, että aloittivat iltasella tauottoman haukkukonsertin. Tämä raivostutti prinsessaa vielä lisää. Niinpä kuningas katsoi parhaaksi vetäytyä talleille – aluksi ruokailujen ajaksi, sitten koko illaksi. Jonkin ajan kuluttua koko linnan väki kulki varpaisillaan, jottei kukaan vain hermostuttaisi prinsessaa ja tämä suostuisi syömään edes sen yhden herneen lautaseltaan.

Prinsessa oli sairastunut näivetystautiin

Lopulta kuningas ja kuningatar kääntyivät henkilääkärinsä puoleen. Tämä totesi prinsessan sairastuneen näivetystautiin. Lääkäri antoi kuninkaalle ja kuningattarelle ohjeeksi olla lapsensa tukena ja auttaa tätä syömään. Niinpä kuningatar kokkaili entistä kevyempiä ruokia houkutellakseen prinsessaa syömään ja kuningas yritti rauhoitella ja lohdutella tytärtään. Tilanne ei kuitenkaan korjaantunut. Kuningatar itki silmänsä piloille öisin eikä kuningas pystynyt keskittymään valtakunnan asioihin. Kumpikin koki itsensä täysin voimattomaksi. He syyttelivät sekä itseään että toisiaan prinsessan sairastumisesta ja vääristä menettelytavoista.

Taikasauvasta apua

Silloin linnaan saapuivat henkilääkärin apuun pyytämät valtakunnan parhaat neuvonantajat. Heillä oli mukanaan uudenaikainen taikasauva, jolla oli erikoinen nimi: LivingSkills ED Läheinen. Neuvonantajat kartoittivat yhdessä kuningasparin kanssa tilanteen taikasauvan avulla.  He havaitsivat, että kuningasparin kokema taakka oli todella raskas. Elämä linnassa oli sietämätöntä. Etenkin kuningatar mukautui prinsessan syömishäiriöoikkuihin ja auttoi tätä toteuttamaan näivetystautiin kuuluvia pakkomielteitä. Kuningas taas sortui itseään toistaviin, sairautta ylläpitäviin keskusteluihin prinsessan kanssa, sekä usein hermostui ja kritisoi tätä lapsellisesta ja oikukkaasta käyttäytymisestä. Molemmat olivat kuitenkin valmiita tekemään mitä hyvänsä, jotta prinsessa paranisi. Tukea tarvittaisiin kuitenkin pikaisesti ja paljon.

Niinpä neuvonantajat kartoittivat kuningasparin auttamistaitoja. Tämän jälkeen tehtiin yhdessä taitovalmennussuunnitelma. Kuningatarta tuettiin erityisesti hillitsemään itseään ja vastustamaan halua suojella tytärtään ruokailuihin väistämättä liittyvältä ahdistukselta. Kuningas taas sai opastusta olemaan kärsivällinen, ymmärtäväinen ja sietämään prinsessan näivetystautipuheita aloittamatta saarnaa syömisestä. Molempia tuettiin näkemään näivetystauti prinsessasta erillisenä ilmiönä. He oppivat tunnistamaan näivetystaudin aikaansaamaa käytöstä sekä arvioimaan omien reaktioitaan ja niiden vaikutuksia prinsessan oireisiin. Kuningaspari oppi myös tukemaan toisiaan pysymään samoilla linjoilla sekä olemaan itselleen armollisia.

Taistelu tautia vastaan voitettiin tahdolla ja taidoilla

Taitovalmennuksen myötä kuningas ja kuningatar ymmärsivät prinsessan käyttäytymistä paremmin, ja pystyivät suhtautumaan tähän rauhallisesti ja lämpimästi ruoka-ahdistuksesta huolimatta. He eivät enää syytelleet avoimesti toisiaan tai näyttäneet prinsessalle hätääntymistään tai ärsyyntymistään, vaan kannustivat tätä kärsivällisesti ja ystävällisesti syömään. Vähitellen ruokailut muuttuivat linnassa helpommiksi ja ruuan määrä prinsessan lautasella saatiin lisääntymään. Lakeijat palasivat ruokasaliin ja keittäjä omaan työhönsä. Vaikka huutoa tuli edelleen ajoittain, kuningas ja kuningatar eivät antaneet periksi; prinsessan paino kääntyi nousuun ja vähitellen myös hänen entinen, herttainen persoonansa alkoi näkyä näivetystaudin takaa. Neuvonantajat seurasivat tilannetta ED Läheinen taikasauvan avulla, ja havaitsivat vanhempien taakan helpottaneen selvästi. Tukea ja seurantaa voitiin vähentää.

Vihdoin tuli hetki, jolloin prinsessa pystyi itsekin jo myöntämään sairastuneensa näivetystautiin ja oli motivoitunut päästämään irti. Nyt myös kuningas ja kuningatar tiesivät, miten tukea tytärtään toipumisessa. He kokivat nyt itsensä pystyviksi eivätkä enää pelänneet tulevaisuutta ja seuraavaa ruokailua.

Neuvonantajat saattoivat hyvillä mielin jättää linnan. Ja he kaikki elivät elämänsä onnellisina loppuun saakka.